lauantaiaamuna:

tuntuu vapautuneelta. hassua kuinka pienet päätökset siihen voi vaikuttaa. eilen iltapäivällä istuin metrossa ja ahdisti niin että itketti. yhden vilkkaimman pysäkin kohdalla kuitenkin tuntui se pitkään kaivattu läsnäolo, tunsin ihan kuin joku olis pitänyt mua sylissä eikä itkettänyt enää. ja siinä samalla hetkellä ymmärsin sen, mitä mun täytyy tehdä päästäkseni ahdistuksesta eroon. 

tän lauantain omistan itselleni, mä oon ansainnut aikaa. kuuntelen pitkästä aikaa veskua, siivosin keittiötä ja nyt koitan päättää syönkö jogurttia vai jäätelöä aamupalaksi. leikkisää! mulla on kyllä nyt jo hirvee ikävä L:a, se lähti viikoksi ulkomaille.

mulla on hyviä suunnitelmia, mä haluan opetella kutomaan.